Säännöt

Ikkalan kyläyhdistys ry säännöt

 

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Ikkalan kyläyhdistys ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Toimialue rajoittuu Karkkilan kaupunkiin, Vihdin kuntaan sekä Taustan, Suomelan ja Karisjärven kyliin.

2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu

Ikkalan kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta sekä toimia sen asukkaiden yleisten ja yhteisten etujen valvojana, pyrkiä edistämään kylän asukkaiden toimeentulomahdollisuuksien yleisiä edellytyksiä, kylän vakinaisten ja vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä, harrastus- ja kulttuuritoimintaa ja yhteistyötä, sekä edistää palveluiden säilymistä alueella.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
  • osallistuu kylää koskevaan suunnitteluun ja pyrkii vaikuttamaan kylän kannalta myönteiseen päätöksentekoon eri organisaatioissa,
  • tekee aloitteita ja esityksiä, antaa lausuntoja viranomaisille ja muille järjestöille sekä osallistuu kylän kehittämistoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen,
  • toteuttaa kylän elinkelpoisuutta, sen asukkaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia sekä pankki-, posti- kauppa- ym. palveluiden säilyttämisen ja luomisen yleisiä edellytyksiä edistäviä hankkeita ja toimenpiteitä,
  • järjestää kokouksia, kursseja, retkiä, keskustelu- ja huvitilaisuuksia,
  • toimii muillakin edellisiin verrattavilla tavoilla tarkoituksensa toteuttamiseksi.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi harjoittaa julkaisutoimintaa sekä asianmukaisen luvan saatuaan toimeenpanna arpajaisia ja myyjäisiä sekä huutokauppoja ja rahankeräyksiä sekä harjoittaa sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, joka kytkeytyy välittömästi säännöissä määrätyn tarkoituksen toteuttamiseen. Yhdistys voi ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia sekä omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta.
Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

3 § Jäsenistö

Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voi hallitus hyväksyä yhdistyksen toimialueella asuvat henkilöt, jotka hyväksyvät yhdistyksen säännöt, olivat he sitten vakituisia tai kesäasukkaita. Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Kannatusjäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.

4 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä mikäli hän on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella vahingoittanut yhdistystä.

5 § Jäsenmaksut

Kannatusjäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun päättää vuosikokous. Maksu voi olla eri suuruinen kannatusjäsenenä olevalle yhteisölle.
Varsinaisilta jäseniltä ei peritä jäsenmaksua.

6 § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksen kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valitsemat puheenjohtaja ja vähintään neljä (4) sekä enintään kuusi (6) muuta jäsentä.
Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Hallituksen jäsenistä puolet on erovuoroisia vuosittain, ensimmäisenä vuotena erovuoroiset jäsenet ratkaistaan arvalla.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja kutsuu sihteerin sekä muut tarvittavat toimihenkilöt toimikautensa ajaksi. Hallituksen puheenjohtajana voi toimia yhtäjaksoisesti kymmenen kalenterivuoden ajan.
Hallitus voi asettaa asioiden valmistelua varten työryhmiä tai kutsua asiantuntijoita niitä hoitamaan. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä. Elleivät puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ole saapuvilla kokouksessa, valitaan siksi kerraksi joku hallituksen jäsenistä puhetta johtamaan.
Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Kokouksissa on pidettävä päätöspöytäkirjaa.

7 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja yksi hallituksen jäsen yhdessä tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä.

8 § Tilikausi ja tilintarkastus/toiminnantarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille/tilintarkastajille viimeistään kuukausi ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien/tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausunto hallitukselle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta.

9 § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain helmi - huhtikuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Kannatusjäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.
Yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

10 § Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta ilmoittamalla vuosikokouksen päättämissä paikkakunnalla ilmestyvissä sanomalehdissä.

11 § Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
  • 1. kokouksen avaus
  • 2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  • 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  • 4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • 5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien/toiminnantarkastajien lausunto
  • 6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  • 7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus
  • 8. valitaan hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi ja muut jäsenet erovuoroisten tilalle
  • 9. valitaan kaksi tilintarkastajaa tai toiminnantarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa tai varatoiminnantarkastajaa
  • 10. päätetään kokousten koollekutsumistavasta
  • 11. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

12 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti